Codecontrolin joululahja lasten harrastamiseen

Toinen poikkeusoloissa eletty vuosi alkaa olla paketoituna, ja nyt on aika keskittyä rauhoittumiseen ja joulunajasta nauttimiseen. Haastava vuosi näkyy monin tavoin eri tilanteissa. Useat perheet ovat joutuneet kokemaan vaikeuksia myös taloudellisesti, ja he ovat saattaneet joutua karsimaan esimerkiksi lasten harrastuksista. Harrastukset voivat kuitenkin joillekin olla se ainoa kannatteleva asia elämässä, jonka vuoksi me Codecontrolillakin haluamme antaa tukemme.

Tänä vuonna lahjoitimme joulutervehdyksiin budjetoidun summan Lasten ja nuorten harrastusrahastolle, joka on perustettu yhteistyössä Satakunnan yhteisökeskuksen, MLL Satakunnan piirin, Porin Pelastakaa Lapset ry:n sekä Porin ev.lut. seurakuntayhtymän kesken.

Mielekäs harrastus on lapselle ja nuorelle rikastuttava kokemus, joka tukee hänen kasvuaan, kehittää sosiaalisia taitoja ja lisää osallisuuden tunnetta. Joka kuudes lapsi ja nuori ilmoittaa harrastamattomuutensa syyksi perheen taloudellisen tilanteen. Harrastusrahastoon lahjoitetut varat käytetään täysin lyhentämättömänä lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen.

Codecontrolin koko tiimin voimin kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta. Toivotamme kaikille rauhallista joulunaikaa sekä iloa uuteen vuoteen 2022!


Palaa sankaritarinoihin